lauantai 3. marraskuuta 2018

Teemana koulutuksen verkostot.


Piti miettiä omaa verkostoitumista, työpaikan verkostoja sekä oman oppilaitoksen verkostoitumista sekä vaikuttavuutta.


Oman verkostokaavion teko oli oikeastaan mukavaa. Sitä tehdessä huomasi miten tietyt asiat yhdistyivät lopulta moneksi. Tuollainen kaaviohan periaatteessa kertoo enemmän kuin perinteinen, tavallinen CV.


Työpaikan verkostoitumisesta haastattelin AOH:ta ja verkostoitumista oli Turun AMK:n päin sekä yliopistoon päin. Lisäksi yksityisten hoitokotien kanssa tehdään yhteistyötä. Opiskelijat työllistyvät lähes heti valmistumisensa jälkeen ja hyvistä tekijöistä on koko alueella pulaa. Kehittämistä löytyy, mutta tämä jäi vähän vajaaksi että millaista kehittämistä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan.


Turun AMK:n tekee yhteistyötä monien eri sektoreiden kanssa. Uutena asiana tuli, että myös yksityishenkilöiden kanssa. Verkostot kattavat aina koti- ja ulkomaat. Ainoastaan ulkomaalaiset yritykset eivät kuuluverkoston piiriin (vielä?) laajaa yhteistyötä tehdään siis monella eri alalla, joka toisen kautta on rikkaus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.