11.2.2018
Teemassa käsiteltiin yksilöllisiä oppimistarpeita, mitkä erilaiset lait siihen vaikuttavat ja miten sitä pitää ammatillisessa koulutuksessa huomioida. Vaikkakin asia oli jo tietyllä tavalla entuudestaan tuttua niin siltikin avautui taas uusia asioita. En ollut ymmärtänytkään miten paljon eri lakipykäliä ja sopimuksia asiaan kuuluu. Lisäksi oli hyvä käydä lävitse mitä kaikkea kuuluu oppimisvaikeuksiin ja mitä se todella tarkoittaa. Moni asia, joka oli tuttu ainoastaan nimeltä eli tiedostin kyllä mitä se tarkoittaa, sai lihaa ympärilleen.
Ryhmätehtävänä piti tehdä Mitä on monialainen yhteistyö ja miten ammatillinen opettaja toimii monialaisessa yhteistyössä. Aluksi meinasi mennä monialainen ja moniammatillinen sekaisin vaikkakin niistä paljon yhdessä ja samana puhutaankin. Ryhmätehtävän etuutena oli, että sai taas uutta näkemystä muiden kertomana ja kokemana. Lisäksi muiden esityksiä oli mukava kuunnella.
Hei Sari, mukavaa oli lukea kommenttejasi päättynmeestä Yksilölliset oppimistarpeet teemasta. Aika paljon tähän teemaan kuuluu erilaista säännöspohjaa mutta ne on ihan hyvä päällisin puolin tuntea, niin voi sitten opettajan työssä perustella ratkaisuja myös niiden pohjalta. Opintopiirien esityksissä saatiin paljon mielenkiintoista tietoa myös käytännön ratkaisuista, ja luulen, että niistä on paljonkin hyötyä opetustyössä. Käsitteet monialainen ja moniammatillinen ovat tosiaan aika ristiinkäytettyjä ja käytännössä voidaan puhua kummalla termillä vaan ja tarkoittaa samaa asiaa mutta käsitetasolla niiden erilaisuus on hyvä tunnistaa. Oikein hyvää jatkoa opeopinnoillesi.
VastaaPoista